Miksi palkkaisin oikolukijan?

Oikolukeminen, vanha kunnon pilkunviilaus. Se ei ole haastavinta saati luovinta työtä, mutta tietyllä tavalla se on yksi lempipuuhistani. Pyyntö oikolukea kertoo siitä, että työn tilaaja välittää julkaisemastaan tekstistä niin paljon, että tahtoo vielä editoinnin jälkeen jonkun huolehtimaan, että isot ja pienet välimerkit ovat paikoillaan, välilyönnit poistettu sieltä, minne ne eivät kuulu sekä alkukirjainten koko ja viivojen pituudet ovat niin kuin pitää. Halutaan viimeisteltyä jälkeä.

Omalle tekstilleen sokeutuu. Kavalat ihmisaivot osaavat tulkita niille tutut merkkijonot oikein, vaikka välistä puuttuisi kirjaimia tai välimerkkejä. Taitavimmankin kirjoittajan jäljiltä jää usein paitsi editoitavaa myös lyönti- ja kielivirheitä. Lisäksi taittovaiheessa tai julkaisualustaa vaihdettaessa saattaa hukkua kokonaisia kappaleita, sanaväleistä tai tavurajoista puhumattakaan. Tekstille vieras silmäpari on armoton. Siksi jokaisen kirjallista materiaalia julkaisevan tulisi värvätä joukkoihinsa kriittinen oikolukija, joka ruotii tekstin ennen kuin se lähtee julkaistavaksi. Hyvä teksti ansaitsee parhaan mahdollisen ulkoasun.

Ennen kaikkea oikoluettu, huoliteltu teksti on lukijasta välittämistä. Lukijan ei tule joutua arvuuttelemaan pieleen menneen pilkutuksen muuttamia merkityksiä tai tuskailemaan kompastelevan ja huolimattoman tekstin vuoksi. Esimerkiksi aikakauslehden tilaaja maksaa ammattilaisten huolella toimittamasta sisällöstä, ei vapaaehtoisista kielenhuoltoharjoituksista.

Oikolukeminen, kuten kielenhuolto laajemminkin, on tilanne-, teksti- ja tyylilajisidonnaista. Hyvä oikolukija on siis paitsi nopea ja tarkka myös joustava. Kaunokirjallisuutta on turha runnoa esimerkiksi asiakirjakielen tai tieteellisen kirjoittamisen sääntöjen kanssa samoihin raameihin. Ennen kuin tekee loistopäätöksen ja ostaa oikolukupalvelun, kannattaa kartoittaa, millaisten tekstien osaajasta on kyse. Pilkut osaavat olla pirullisia.

Sanatarkoin terveisin
Annukka Ahola

Mainokset