Tarvitsetko verkkosivut?

alaskaextensionOsuuskunta Toinen Alaska etsii asiakkaakseen pienyritystä, yhdistystä tai muuta pientä toimijaa, joka haluaa uudet tai uudistetut verkkosivut. Vahvistamme digiosaamistamme, ja verkkosivut tehdään opiskelijatyönä, mikä tarkoittaa asiakkaalle huokeaa hintaa toteutuksessa.

Palvelu sisältää sivuston suunnittelun, sisällöntuotantoa asiakkaan toiveiden mukaisesti, digitaalisen toteuttamisen ja julkaisun. Työstä vastaa digisisällöntuotannon ammattilainen Heidi, joka vahvistaa parhaillaan osaamistaan web designer -koulutuksessa.
Kiinnostuitko? Suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä juuri teidän näköisenne verkkosivusto. Kysele lisää: heidi(ät)toinenalaska.fi, puh: 050 5449775

Mainokset

Älä tee sitä!”,

Myönnän, että muutosvastarintaisuus on kielipoliisien ammattitauti. En liene ainoa, joka edelleen tahtoo korjata sanamuodon ”alkaa tekemään” muotoon ”alkaa tehdä” ja panna pilkkuja paikkoihin, joihin niitä ei enää tarvita. Kieli kuitenkin muuttuu. Se on kielen perusominaisuus, joka heijastelee maailman muuttumista. Kukaan ei tahdo kirjoittaa kuin Agricola.

Joskus muutoksen ja virheen ero häilyvä. Jos muutosta ei voi perustella järkisyin, se on virhe. Virrrrhe!

Yksi virhe ylitse muiden aiheuttaa minulle rytmihäiriöitä, koska kohtaan sen nykyisellään niin usein. ”Ammattilaiset kielenkäyttäjätkin tekevät näin!”, eli iskevät huuto- tai kysymysmerkkiin loppuneen lainauksen perään vielä pilkun tuiki tavallisissa ”professori Potero tokaisee” -tyyppisissä lainauksissa. ”Ei siihen tule pilkkua!” kirjoittaja huudahtaa.

Miksi ihmeessä kaikki ovat yhtäkkiä alkaneet laittaa siihen pilkun? Miksi, oi miksi! Nämä opit eivät ole muuttuneet sitten koulunpenkin. Voiko olla niin, että kun arvostetut viestintävälineet toistavat virhettä tarpeeksi monta kertaa, epävarmemmat kielenkäyttäjät omaksuvat virheen omaan kielenkäyttöönsä?

Jotain ammattikuntani – tai omasta – herkkähipiäisyydestä kertoo se, että moinen pikku virhe pilaa fiilikset aamukahvipöydässä aamun lehteä lukiessa. Tilannetta voisi helpottaa vertaistukiryhmien perustaminen. Niihin kielipoliisit voisivat kokoontua nenäliinoineen nyyhkimään näkemistään virheistä.

”Siellä se pilkku taas oli aamun Hesarissa, eikä kukaan välitä!” Vai välittääkö?

Sitaattiterveisin
Heidi Moisio

Miksi palkkaisin oikolukijan?

Oikolukeminen, vanha kunnon pilkunviilaus. Se ei ole haastavinta saati luovinta työtä, mutta tietyllä tavalla se on yksi lempipuuhistani. Pyyntö oikolukea kertoo siitä, että työn tilaaja välittää julkaisemastaan tekstistä niin paljon, että tahtoo vielä editoinnin jälkeen jonkun huolehtimaan, että isot ja pienet välimerkit ovat paikoillaan, välilyönnit poistettu sieltä, minne ne eivät kuulu sekä alkukirjainten koko ja viivojen pituudet ovat niin kuin pitää. Halutaan viimeisteltyä jälkeä.

Omalle tekstilleen sokeutuu. Kavalat ihmisaivot osaavat tulkita niille tutut merkkijonot oikein, vaikka välistä puuttuisi kirjaimia tai välimerkkejä. Taitavimmankin kirjoittajan jäljiltä jää usein paitsi editoitavaa myös lyönti- ja kielivirheitä. Lisäksi taittovaiheessa tai julkaisualustaa vaihdettaessa saattaa hukkua kokonaisia kappaleita, sanaväleistä tai tavurajoista puhumattakaan. Tekstille vieras silmäpari on armoton. Siksi jokaisen kirjallista materiaalia julkaisevan tulisi värvätä joukkoihinsa kriittinen oikolukija, joka ruotii tekstin ennen kuin se lähtee julkaistavaksi. Hyvä teksti ansaitsee parhaan mahdollisen ulkoasun.

Ennen kaikkea oikoluettu, huoliteltu teksti on lukijasta välittämistä. Lukijan ei tule joutua arvuuttelemaan pieleen menneen pilkutuksen muuttamia merkityksiä tai tuskailemaan kompastelevan ja huolimattoman tekstin vuoksi. Esimerkiksi aikakauslehden tilaaja maksaa ammattilaisten huolella toimittamasta sisällöstä, ei vapaaehtoisista kielenhuoltoharjoituksista.

Oikolukeminen, kuten kielenhuolto laajemminkin, on tilanne-, teksti- ja tyylilajisidonnaista. Hyvä oikolukija on siis paitsi nopea ja tarkka myös joustava. Kaunokirjallisuutta on turha runnoa esimerkiksi asiakirjakielen tai tieteellisen kirjoittamisen sääntöjen kanssa samoihin raameihin. Ennen kuin tekee loistopäätöksen ja ostaa oikolukupalvelun, kannattaa kartoittaa, millaisten tekstien osaajasta on kyse. Pilkut osaavat olla pirullisia.

Sanatarkoin terveisin
Annukka Ahola

Editori, ole reilu päätoimittajallesi

Rakastan lukea aikakauslehtien pääkirjoituksia. Luen ne lehdessä aina ensimmäiseksi, jos teksti saa houkutelluksi minut mukaansa heti ensi lauseillaan. Hyvä pääkirjoitus virittää lehden teemoihin ja tunnelmiin ja tuo kirjoittajan askeleen lähemmäs lukijaa. Nautinnollista lukemista pääkirjoituksesta tekee omakohtaisuus, ja peittelemätön kasvokuva syventää kokemusta. Mitään viitteellisiä tai taiteellisia viivapiirrosnaamoja en kaipaa. Luettelomaiset sisältölistat voivat jäädä myös sikseen: niitä varten lehdissä on kansinostot ja sisällysluettelot.

Yksi asia minua kuitenkin rietoo: pääkirjoituksia ei tunnu editoivan kukaan.

Lyöntivirheettömiä ne kyllä ovat, joten oikolukija on tehnyt hommansa, mutta kukaan ei ole hennonnut kajota päätoimittajan/toimituspäällikön/tuottajan tekemiin kielivirheisiin tai kömmähdyksiin. Mitä päätoimittajaparka (tai muu korkealla pallilla istuva toimitustyön tekijä) on tehnyt ansaitakseen näin epätasa­-arvoista kohtelua? Miksei hänen omakohtainen tekstinsä tule tasavertaisesti editoiduksi lehdessä, jonka kielellinen taso on muuten ihan pätevä?

Olen itse kirjoittanut lukuisia pääkirjoituksia, ja jos editorini olisi kirkkain silmin väittänyt, ettei teksteissäni ole koskaan mitään korjattavaa, niin potkut olisin antanut. Editoimatta jättämistä ei voi perustella päätoimittajien ylivertaisilla kirjoitustaidoilla. Kyllä, he ovat useimmiten varsin lahjakkaita. Ei, he eivät nouse asemaansa ylivertaisten kirjoitustaitojensa tähden, vaan usein muista syistä. Heillä on esimiestaitoja, visioita, taloudellista osaamista.

Nythän pääkirjoitusten kirjoittajat vaikuttavat muuta toimitusta lahjattomammilta toimittajilta, eikä sekään nyt aivan totta ole. Joskus päätoimittaja on ajautunut tekemään niin paljon muita töitä, että kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Hän voi olla ruosteessa, ja sen huomaa editoimattomassa tekstissä heti.

Editori, tee kaikille palvelus. Ehdota pääkirjoituksen kirjoittajalle rohkeasti parannusehdotuksia. Siivoa svetisismi, poista omata-­verbi. Pääkirjoitus on yksi lehden tärkeimpiä tekstejä. Se ansaitsee sinun tinkimättömän huomiosi.

Terveisin,
Heidi Moisio